Search
Close this search box.

Näin syntyy Savorak laituri

Tie suomalaisesta metsästä kesän aitiopaikalle

Pohjolan metsien puu ovat maailman parasta. Tuosta samasta puusta valmistetaan käsityönä Savorakin laiturit Rantasalmella, Saimaan vesien äärellä. Mitä kaikkea ja ketä kaikkia matkan varrelle mahtuu, että valmis laituri asiakkaamme rannan tavoittaa – sitä tietä pitkin kuljetamme sinut seuraavassa.

primatimber-yhteistyokumppanit-savorak-laiturit-2-684x1024-1-1

Laiturin pitkäikäisyys kaiken päätöksenteon pohjalla

Laadukas tuote syntyy laadukkaista materiaaleista. Savorak Laitureiden perustamisesta lähtien yrittäjä Tomi Kokkoselle on ollut selvää, että halvimman perässä ei lähdetä juoksemaan vaan pyritään tekemään laitureita, jotka kestävät niin aikaa, säätä kuin elämääkin. Niin syysmyrskyt kuin talven roudat kestävää korkealaatuista kotimaista kestopuuta on yritykselle sen alusta pitäen toimittanut pohjois-karjalalainen PrimaTimber

– Tilaamme laudat PrimaTimberiltä määrämittaiseksi katkottuina. He höyläävät, katkovat ja lopuksi kyllästävät laudat. Puun kyllästyksen tapahtuessa vasta lautojen määrämittaan sahauksen jälkeen saadaan pitkäikäisempi laituri, koska lautojen päät eivät pääse enää tämän jälkeen imemään vettä itseensä. Lisäksi jätepuuta kertyy kaikkinensa vähemmän, mikä sekin on meille tärkeä seikka, kertoo Tomi.

PrimaTimber toimittaa Savorakin tilaamat kestopuutavarat sen tehtaalle Rantasalmelle. Puutavara tilataan hyvissä ajoin, jotta se ehtii tarpeeksi kuivua ennen käyttöään itse laiturin valmistukseen. Tämä mahdollistaa laadukkaampien laitureiden teon. Toisaalta riittävän pitkästä kuivumisajasta hyötyy myös asiakas; Kun puu ehtii höyläämisen ja käsittelynsä jälkeen kuivua riittävän pitkään niin sen eläminen jää mahdollisimman pieneksi. Muuttuvien tekijöiden määrää voidaan minimoida, kuten sitä, että laiturin valmistamisen jälkeen laudat kutistuisivat tai kansilaudoitukseen syntyisi ajan myötä rakoja.

Pitkä tuotekehitystyö tuottaa tuloksia

Teknisesti, toiminnallisesti ja esteettisesti laadukas Savorakin laituri on yli vuosikymmenen kestäneen tuotekehitystyön tulos. Oleellinen osa Savorakin tuotteen tarinaa on kehitystyö, jota yrityksessä on tehty sen alusta, v. 2008, asti. Olemme halunneet haastaa itsemme kehittämään markkinoiden parhaat laiturit. Niin järvi- kuin meriolosuhteet ovat tulleet meille tutuiksi, ja niistä saaduista käytännön opeista sekä systemaattisesta tuotekehityksestä, laadukkaista materiaaleista ja asiakkailtamme saadusta palautteesta laiturimme ovat saaneet nykyisen muotonsa.

Tuotekehitys Savorakilla on alati jatkuvaa. Merkittävässä roolissa siinä ovat yrityksen eri puolella Suomea toimivat jälleenmyyjät. Heiltä tulee kentältä arvokkaita kokemuksia ja kehittämisehdotuksia Savorakin tehtaalla toteutettavan tuotekehitystyön tueksi.

Laatua rakentaa kaikki yrityksen toiminta, mutta raotettakoon ovea laituriemme tekniseen puoleen seuraavin seikoin:

  1. Tuplarunko on Savorakin laitureiden laadukkuuden perusta
  2. Oikea kansikorkeus pidentää laiturin ikää
  3. Ruuvinaulat pysyvät paikoillaan
  4. Sileä kansilauta kestää käyttöä ja eri säätiloja
  5. Laiturimme kulmat on viimeistellyt
  6. Savorakin laituria ei tarvitse nostaa talveksi vedestä pois
  7. Toimitamme laiturit valmiiksi kasattuna, tai valmiiksi asiakkaan rantaan asennettuna.

Klikkaa halutessasi lukemaan lisää näistä 10 syystä valita juuri Savorakin laituri rantaasi!

”Asiakkaamme etu on, että he keskustelevat yhden ihmisen kanssa koko laiturinhankinta- ja asennusprosessin ajan.”

Tuotteiden teko tarvitsee luonnollisestikin tilauksia asiakkailta. Ydinasia Savorakin laiturin syntytarinassa on, että meillä tuotteita ei tehdä valmiiksi varastoon, oteta vain hyllyltä tilauksen tullessa ja lähetetä asiakkaalle. Sen sijaan jokainen Savorakin laituri tehdään mittatilaustyönä kunkin asiakkaan rannan ja tarpeiden mukaan.

Tilauksia meillä toimittaa koko maan kattava Savorakin jälleenmyyjäverkosto, joka koostuu yhteensä 21 jälleenmyyjästä Suomessa ja yhdestä Ruotsissa.

– Henkilökohtaisen palvelun tarjoaminen on meille tärkeää. Tästä syystä tarjoamme asiakkaille veloituksettoman rantakatselmuksen heitä lähinnä olevan jälleenmyyjän toteuttamana. Heillä on alueensa vesistön ja rantojen paikallistuntemus hallussa sekä laajaa osaamista rakennusalalta, joten ovat siksi parhaita tehtävään, kertoo Tomi Kokkonen.

– Paras niin luottamuksen rakentumisen kuin laadukkaimman mahdollisen lopputuloksen saamisen kannalta on, että asiakkaan kanssa keskustelee koko ajan sama henkilö. Vieläpä niin, että myyjä itse vastaa myöskin laiturin asentamisesta. Tämä toteutuu meillä nykyisellään valtaosittain. Näin vältytään monilta väärinymmärryksiltä ja saadaan toteutumaan parhaiten se, mitä myyjä ja asiakas ovat keskenään puhuneet. Se on äärimmäisen tärkeää, Tomi jatkaa.

Rantakatselmuksessa jälleenmyyjä arvioi rannan muodot, vesi -ja tuuliolosuhteet sekä kartoittaa asiakkaan tarpeet ja ajatukset laiturinsa suhteen. Samalla keskustellaan yhdessä parhaasta mahdollisesta laituriratkaisusta. Katselmuksen pohjalta jälleenmyyjä tekee asiakkaalle tarjouksen, jota hiotaan ja muokataan vielä tarpeen vaatiessa. Hyvän lopputuloksen löytyessä onkin aika laittaa vahvistettu laituritilaus menemään Savorakin tehtaalle.

Yksilöllistä palvelua

Jokainen tehtaallamme valmistuva laituri on meille yksilö – juuri tiettyyn rantaan ja asiakkaalle suunniteltu. Savorakilla tuotteen tiessä metsästä rantaan yhdistyy hyväksi havaittu kasvokkain tapahtuva asiakaspalvelu ja uusi tekniikka. Uutta tekniikkaa edustaa yrityksen oma tilausten ja tuotannonhallintajärjestelmä, jonka käyttöönotto alkoi asteittain vuoden 2019 aikana. Järjestelmän avulla jälleenmyyjämme tekevät jo asiakkaille laituritarjouksensa. Sen kautta vahvistetut tilaukset löytävät myöskin tiensä tehtaalle.

Jokaisella laiturilla on tilauksen saapuessa oma tunnus, ja kukin laituri tehdään juuri kyseessä olevan tilauksen ja tunnuksen mukaan. Tehtaalla laitureiden valmistuksesta vastaa tehdastiimimme.

Savorakin laitureiden tekijät ovat paikallisia osaajia Saimaalta. Puutavaran kotimaisuuden lisäksi kotimaisuusaste tuotteissamme on kaikkinensa korkea. Niin betoniponttonit ja massiivit kuin suurin osa laitureiden metalliosistakin tehdään käsityönä Savorakin Rantasalmen tehtaalla.

Tuotannossa yrityksemme vahvuus on monipuolisuus. Savorakin tehdastiimin käsistä syntyy niin pienet laiturit kuin uimalat. Laiturivalikoimaamme kuuluvat saunalaiturit, mökkilaiturit, putkiponttonilaiturit, betoniponttonilaiturit, massiivilaiturit sekä satamat ja muut suuret laiturikokonaisuudet.

Kuljetukset ja asennukset ”Avaimet käteen” – periaatteella

K & K Mustoset kuljettaa Savorakin laiturit ympäri Suomen, ja asentajat asentavat ne rantaan ”Avaimet käteen”-periaatteella. Tavoitteemme on, että kaksi viikkoa tilauksen jättämisestä tehtaalle valmista laituria ollaan asentamassa asiakkaan rantaan. Toimitusaika on luonnollisestikin eri räätälöidyissä tai muuten erikoisuuksia sisältävissä laituriratkaisuissa. Kuitenkin kahden viikon rajan olemme huomanneet hyväksi tavoitteeksi itsellemme, ja siitä haluamme kiinni pitää.

Kun laituri on valmistumassa tehtaalla, laittaa tehdastiimimme kuljetusyhteistyökumppanillemme K & K Mustosille tiedoksi tilauksen valmistumisen ajankohdan. Alkaa kuljetuksen aikataulutuksen sopiminen. Samalla tehtaaltamme menee viesti kyseisen laituritilauksen jälleenmyyjälle, joka puolestaan lähtee varmistelemaan itse asennuksen tarkempaa aikataulua asiakkaan kanssa.

Valtaosin jälleenmyyjämme asentavat myymänsä laiturit itse. Savorakin verkoston sisällä hyödynnämme myös toistemme osaamista asennustöissä. Lisäksi jälleenmyyjäverkostomme ulkopuolisena toimijana laituriasennuksissa Saimaan alueella toimii savonlinnalainen Savontähti. Heidänkin kanssa yhteistyö on toiminut jo vuosikymmenen. Voidaankin sanoa, että Savontähti tuntee Savorakin laitureiden asennukset kuin omat taskunsa.

Laiturin maksu tapahtuu sen asennuksen jälkeen. Asiakkaille annamme Savorakin laitureihin vuoden asennustakuun. Ainoastaan poikkeuksellisten sääolosuhteiden aiheuttamat vauriot rajautuvat tämän takuun ulkopuolelle. Suositukseksi annamme myös, että laitureidemme kävelysilta irrotetaan talveksi ja uimaportaat nostetaan vedestä ylös. Mielellämme toki annamme asiakkaille muitakin laiturin hoitovinkkejä!

Erilaisia lisätarvikkeita, kuten hyppylautoja, penkkejä ja ledivaloja monet haluavat laitureihinsa jo alusta pitäen. Kuitenkin, usein varustetarpeita tulee lisää jälkikäteen elämäntilanteiden muuttuessa. Laituritarvikeostoksille asiakkaamme ovat tervetulleita Savorakin verkkokauppaan!

Kohti avointa tulevaisuutta

Tulevaisuudessa Savorakin laiturin tie metsästä rantaan on yhä läpinäkyvämpi ja kestävämpi. Toivomme, että tämä polku avasi sinulle tuotteemme matkaa toivomallasi tavalla. Työ meillä Savorakilla jatkuu ja ajatuksissa onkin jatkossa vielä enemmän pystyä kertomaan asiakkaillemme laitureidemme tuote- ja valmistustietoja. Esimerkkinä tästä materiaalien vahvuudet, kuten mitä rautaa laitureissa on käytetty ja mitkä on ponttonin seinämien paksuudet. Uskomme, että suurempi läpinäkyvyys toiminnassamme ja tuotteessamme on niin meidän oma kuin asiakkaamme etu.

Tuotteemme tulevaisuuden polussa painoarvoa haluamme antaa myöskin kestävyysteemoille. Materiaalihävikit minimoimme jo nykyisin ja tehtaallamme kierrätämme kaiken tarpeellisen, kuten energiajätteen ja metallit. Mietinnän alla on lisäksi muun muassa tehdashallimme katolle asennettavat aurinkopaneelit, joiden avulla tuotantomme tarvitsema sähkö voitaisiin tuottaa.

Luonnollisesti toimintaprosessiemme parantaminen ja työ niiden sujuvuuden lisäämiseksi on jatkuvaa. Kehitystyön tuloksena ei synny pelkästään yhä laadukkaampia tuotteita, vaan myös turvallisuutta, rentoutta, työniloa, uusia ideoita sekä kaikkein tärkeimpänä – tyytyväisiä asiakkaita sekä elämisen laatua itse kullekin.

Tällainen oli tarina Savorakin laiturin tien takana suomalaisesta metsästä rantaan!

Asiakkaidemme kokemuksia laitureidemme hankkimisesta ja käytöstä voit lukea täältä.

Eri laiturimalleihimme pääset puolestaan tutustumaan paremmin täältä.