Savorak Laiturit

Savorak Laiturit Oy on vuonna 2008 perustettu yritys, joka nojaa laitureiden ja laituritarvikkeiden valmistuksessa kotimaisuuteen, asiakaslähtöisyyteen sekä tuotteiden korkeaan laatuun ja viimeisteltyyn estetiikkaan.

Kunnia-asiamme on olla varmistamassa, että jokainen asiakkaamme saa juuri tarpeisiinsa ja rantaansa parhaiten sopivan laiturin niin toiminnallisesti kuin visuaalisesti.

Savorak Laiturit Oy:n toimintaa luotsaa yrittäjä Tomi Kokkonen. Ensimmäiset 10 vuotta yrityksen laiturit valmistuivat Saimaan sydämessä, Savonlinnassa. Yrityksen kasvun myötä Savorak Laiturit siirtyi vuoden 2019 alusta uusiin ja isompiin tuotantotiloihin Rantasalmelle. Savorak Laiturit valmistuvat edelleen käsityönä yrityksen omien työntekijöiden toimesta.

Jälleenmyyjämme ympäri Suomen mahdollistavat omalla paikallistuntemuksellaan sen, että voit saada laadukkaan ja kotimaisen Savorak-laiturin kaunistamaan ja viimeistelemään rantapaikkasi, sijaitsee se sitten missä päin Suomea tahansa! Suomen lisäksi Savorak Laitureilla on jälleenmyyjä Ruotsissa.

Asiantuntevat jälleenmyyjämme auttavat mielellään kysymyksissä laiturin valintaan liittyen. Ota rohkeasti yhteyttä alueesi jälleenmyyjään ja sovi ilmainen rantakatselmus!

Muilta osin nojaamme pitkäaikaisiin ja luotettaviin yhteistyökumppaneihimme. Puumateriaalin osalta kumppaninamme toimii joensuulainen Primatimber Oy. Laitureiden kuljetuksista vastaa enonkoskelainen K&K Mustoset Ay. Laituriasennuksista huolehtii Itä-Suomen alueella Savontähti Oy.

Haluamme olla vastuullinen ja luotettava kumppani asiakkaillemme, jälleenmyyjillemme ja kaikille yhteistyökumppaneillemme. Työnantajana haluamme olla turvallinen, iloinen & esimerkillinen. Tästä syntyy Savorak-laatu. Uskomme, että tämä on resepti menestykseen ja toimiviin asiakassuhteisiin.

Find the Right Dock for Your Needs

Savorak Laiturit Ltd. company is established in 2008. It’s Finland’s 3rd biggest dock company located in Lake Saimaa area, Eastern Finland.

Briefly in English

7 syytä valita Savorak-laituri

7 seikkaa, miksi Savorakin laituri on paras valinta rantaasi Jonkinlaisen laiturin teon taitaa moni, mutta se, että saadaan valmistettua vakaa, kulutusta ja eri...
Lue lisää

Näin syntyy Savorak-laituri

Savorakin laiturin tie suomalaisesta metsästä kesän aitiopaikalle Pohjolan metsien puu ovat maailman parasta. Tuosta samasta puusta valmistetaan käsityönä Savorakin laiturit Rantasalmella, Saimaan vesien...
Lue lisää

Asiakastarinat

Miksi asiakkaamme valitsivat Savorak-laiturin ja miten prosessi sujui? Mitä he pitävät laituristaan?
Tutustu

PrimaTimber

Savorak Laitureiden toiminnan alusta, eli vuodesta 2008 lähtien, yrityksen kestopuulaiturimateriaalien toimittaja on ollut Joensuussa  sijaitseva PrimaTimber. Yhteistyö on alusta alkaen toiminut niin hyvin, että kumppanin vaihtoa ei ole tarvinnut miettiä. Päinvastoin, kumppanuus on osaltaan vauhdittanut kummankin yrityksen ja sen tuotteiden kehittymistä. Se, jos mikä on synenergiaa parhaimmillaan! Lue lisää »