Search
Close this search box.

Haaveena laiturin hankinta -asiantuntijat apunasi!

Ranta huutaa tyhjyyttään ja joskus mieli tekisi hypätä laiturilta uimaan tai lukea jotain hyvää kirjaa riippukeinussa rentoutuen, veden liplatusta kuunnellen.

Laiturin hankintaan kannattaa panostaa huolella, sillä siitä on iloa vuosikymmeniksi eteenpäin. Merkityksellisiä asioita ovat sopivan paikan valinta, rannan muodot ja syvyydet sekä veden virtauksien ja tuuliolosuhteiden huomioiminen. Nämä olisi hyvä varmistuttaa ammattilaisen avustuksella. Kauttamme voi tilata ilmaisen rantakatselmuksen, jolloin saa oikeaoppiset neuvot ja vinkit myös laiturimallin valintaan. Valinnan tekee kuitenkin aina asiakas itse. Unelmalaiturin suunnittelun voi aloittaa kätevästi myös  laiturinsuunnitteluohjelman avulla. Onnistunein laiturin hankinta syntyy, kun asiakkaan tarpeet ja asiantuntijan neuvot ja palvelut kohtaavat.

Haaveesta toteutukseen ilmaisen rantakatselmuksen avulla

Toimi näin:

Tilaa ilmainen rantakatselmus verkkosivuiltamme 
-Alueen asiantuntijamme ottaa yhteyttä asiakkaaseen viimeistään 2-3 arkipäivän kuluessa
-Ajankohta katselmukselle sovitaan yhdessä
-Suunnitelma viedään laiturin valmistajalle
-Toteutuksessa ja toimituksessa menee n. 2-3 viikkoa

Tarjouksen voi saada heti samantien tai sitten kuitenkin saman päivän aikana. Riippuen suunnitelman laajuudesta. Lupa-asiat on hyvä myös selvittää ajoissa, mikäli suunnitelma vaatii luvanvaraisia toimenpiteitä. Lupien saaminen voi kestää useita kuukausia. Lupa-asiat kannattaakin varmistaa oman kuntansa rakennusvalvonnasta.

Mitä seikkoja olisi hyvä tuoda esille asiantuntijalle?

Vuodethan eivät ole koskaan samanlaisia. Välillä on valtavan paksut jäät ja paljon lunta, toisinaan sitten taas ei. Ääripäät on hyvä kuitenkin huomioida. Jos rannassa on tyypillisesti suuria vedenpinnan nousun ja laskun eroja, on siitä hyvä kertoa asiantuntijalle. Asiantuntija pystyy suunnitelmassaan ottamaan huomioon, miten korkealle vesi voi pahimmillaan nousta tai miten rajusti jäämassat voivat puskea rantaan. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, millainen laiturityyppi kannattaa olla ja millaisia toimenpiteitä laiturin talvehtiminen vaatii, vai vaatiiko ollenkaan. Jos asiakkaalla on tiedossa rannan syvyydet, se auttaa paljon suunnitelmassa, mutta tarpeen vaatiessa teemme kahlauksia.

Tontin rajat tulisi selventää katselmuksen tekijälle. Tällä on merkitystä laituripaikan sijoituksen suunnittelemiseen. Tontin sijainnista ja muista mahdollisista huomioitavista seikoista on tärkeä kertoa asiantuntijalle. Laiturin toimituksessa on otettava huomioon maaperän kantavuus sekä toimituskaluston perille pääsy. Toimitusajankohdan voi suunnitella sellaiseen hetkeen, kun maaperä on pitävä. Rantakatselmuksen tekijä kiinnittää huomion kaikkiin näihin seikkoihin, jotka on suunniteltava tarkasti. Kaikki asiat käydään tarkoin läpi asiakkaan kanssa. Mikäli asiakas ei pääse itse paikalle katselmuksen ajankohtana, voi asiantuntija suorittaa tämän itsenäisesti niin sovittaessa.

Rantakatselmuksen tekeminen ei edellytä laituri tilauksen tekemistä. Asiantuntija tekee kuitenkin tarjouksen suunnitelmanne mukaisesti. Kannattaa rohkeasti tarttua tähän mahdollisuuteen, jotta voi välttyä mahdollisilta virheliikkeiltä.